Tervehdys hyvät AMK-kirjastopäivien vieraat!

Kolmisen kuukautta sitten sain opettajalta viestiä, jossa pyydettiin ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian. Puhelin käteen ja puhelu lehtorille, kysymys kuului haluaisinko lähteä mukaan järjestämään AMK-kirjastopäiviä Jyväskylään. Hetkeäkään en epäröinyt, koska oli kiinnostavaa lähteä mukaan tapahtumaan, joka oli itselle aivan vieras, mutta silti jo hyvin perinteikäs sen kävijoille. Ainut tuttu asia tapahtumassa oli AMK-kirjastot, joita olen käyttänyt useasti ja kerrotakoon nyt ääneen, että palvelu on aina ollut ammattitaitoista ja ystävällista, kiitos siitä teille!

Nyt pienestä alustuksesta itse asiaan. Minun osa-aluetta tapahtumassa on pääosin iltaohjelman järjestäminen, jonka toteutan yhdessä JAMKin kirjaston tietopalvelusihteerin Katja Pihkasalon kanssa. Tässä vaiheessa en halua hirveästi paljastaa illan tapahtumista, mutta sanotaanko, että illan aikana on tarkoitus nauttia hyvästä ruuasta, seurasta ja eiköhän jotain pienimuotoista ohjelmaakin ole. Mutta älkööt huoliko, aikaa jätetään myös ihan vain rupattelulle ja yhdessä ololle.

Iltajuhla järjestetään Vanhalla Kankaan paperitehtaalla, Pergamenttihallissa Tourujoen varressa. Paperitehdas lopetti kokonaan toimintansa vuonna 2010, jolloin päättyi 140 vuotta kestänyt tehdashistoria. Nykyään alue on Jyväskylän kaupungin omistuksessa.

Kankaan alueesta on kasvamassa uusi kulttuurinkeidas Jyväskylään. Tämän keitaan keskipisteessä sijaitsee myös Pergamenttihalli. Valtava punatiilistä valmistettua rakennusta koristaa suuret 22-ruudulla varustetut ikkunat, jotka tuovat pergamenttihalliin pehmeän valon, betoniseinien seuraksi.

Tervetuloa_iltajuhlaan
Käykäähän peremmälle, tervetuloa viettämään iltajuhlaa Kankaan vanhalle paperitehtaalle Pergamenttihalliin ja nauttimaan hyvästä ruuasta, seurasta ja pienimuotoisesta ohjelmasta.

Viimeisten vuosien aikana pergamenttihallista on muodostunut kulttuuritapahtumien koti, joka tarjoaa värisyttävän tehdasmiljöön ihmisten käyttöön. Tiloissa on järjestetty näyttelyitä, festivaaleja ja erilaisia tuhansien ihmisten tapahtumia.

Kesäkuun 14. päivä, emme kuitenkaan järjestä tuhannen ihmisen tapahtumaa ja festivaalitkin jäävät toiseen kertaan. Tarkoituksena on luoda iltajuhla tilaan, jossa ei unohdeta itse sen alkuperää. Vaikka paperikoneet eivät kesäkuisessa illassa jylläkään, voi pihapiirissä silti aistia tehdastyöläisten läsnäolon.

Laura Etelä-aho

Tervetuloa AMK-kirjastopäiville myös minun puolestani ja eritoten iltajuhlaan.

Laura Eteläaho

Humakin kulttuurituottaja-opiskelija
Teatterikoneen tuottaja

laura.etelaaho@gmail.com.fi
Puh.  045 231 9246

”Pieni ammattiteatteri jolla on suuri sydän”
Meiltä saa tilattua tapahtumiin ohjelmaa, koulutuksia ja teatteriesityksiä!