Itsepalvelujärjestemiä kirjastoille

P.V. Supa kehittää ja valmistaa kirjastoille itsepalvelujärjestelmiä, joiden avulla kirjaston henkilökunnan resursseja vapautetaan asiakaspalvelusta muihin tehtäviin. Ttsepalveluautomaatiota kehitetään myös asiakkaan käytössä oleviin järjestelmiin, mikä tehostaa entisestään olemassa olevan järjestelmän toimintaa.

Lisäksi P.V. Supan tuotevalikoima sisältää erilaisia täydentäviä tuotteta, kuten esimerkiksi aineiston suojaus- ja tunnistustarroja, järjestelmien lisälaitteita  ja tarvikkeet kuten esimerkiksi kuittitulostimia, kosketusnäyttöjä, tasolukijoita ja varkaudenestolaitteistoja.

Pieni kirjasto lainaukseen ja palautuksen

Mobiilikirjaston avulla voit saada oman pienen kirjaston minne tahansa kuten ostoskeskuksiin, sairaaloihin, vapaa-ajan keskuksiin ja miksipä ei vaikka juna-asemien taukotiloihin. Mobiiliikirjasto tarjoaa käyttäjille kirjastopalvelua koko vuorokauden ympäri. Laitteen toimintoihin kuuluvat lainaus sekä palautus. Mobiilikirjastosta voi tehdä oman kirjastonsa mihin tahansa sisätilaan, jossa on tarvittavat sähkö- ja verkkoliitännät. Mobiilikirjastolla laajentaa merkittävästi kirjastopalveluiden saavutettavuutta ja vähentää kirjaston tilakustannuksia.

Mobiilikirjasto on helppokäyttöinen käyttäjälle. Siinä on sähkötoiminen ovi, joka aukeaa automaattisesti, kun asiakas kirjautuu kirjastokortilla ja mahdollisella henkilökohtaisella PIN koodilla. Mobiilikirjastoon voi kirjautua myös matkapuhelimella. Lainattavan aineiston asiakas vain valitsee kaapista ja sulkee oven, tämän jälkeen mobiilikirjasto rekisteröi lainat ja asiakas saa kuitin halutessaan. Palautettaessa aineistoa asiakas palauttaa lainassa olleen aineiston hyllyyn ja halutessaan voi samalla lainata uutta aineistoa, muuten asiakas toimii samalla tavalla kuin lainattaessa. Asiakasta varten mobiilikirjastossa ovat kattavat kuitintulostusvaihtoehdot, kuten sähköpostikuitti.

Aineisto on vapaasti asiakkaiden saatavilla, vähentäen oleellisesti kirjaston henkilökunnan työmäärää. Mikäli asiakas palauttaa varatun niteen kirjakaappiin,  niin ohjelmisto ilmoittaa henkilökunnalle saapuneesta varauksesta sähköpostitse tai virkailijatyöasemalle tai tulostimelle.

Mobiilikirjasto on lukittavilla pyörillä varustettu, jolloin sen siirtäminen on mahdollista tarvittaessa.

Mobiilikirjastossa on 5 kirjahyllyä, joiden kapasiteetti on yhteensä 175-200 nidettä aineiston koosta riippuen.

Mobiilikirjastossa on täysin muokattava LibCabinet ohjelmisto- ja käyttöliittymä. Siinä on integroitu käyttöliittymä kirjaston henkilökunnalle inventointia, statistiikkaa ja ylläpitoa varten, joka on etähallittavissa.

Mobiilikirjasto toimii kaikkien yleisesti käytössä olevien kirjastojärjestelmien kanssa. Kaikki mobiilikirjaston lainaukset ja palautukset rekisteröityvät kirjastojärjestelmään automaattisesti.

 

 Mobiilikirjaston avulla voit saada oman pienen kirjaston minne tahansa. Voit tarjota asiakkaille palvelua koko vuorokauden ympäri. Laitteen ominaisuuksiin kuuluu yhtä aikaa sekä lainaus että palautus.
Läpinäkyvällä lasilla ja elektronisella lukolla varustettu ovi on helppo avata syöttämällä kirjastokortti lukijaan. Asiakas ottaa haluamansa kirjat hyllystä ja sulkee oven uudestaan. Oven sulkemisen jälkeen Mobiilikirjasto tulostaa asiakkaalle kuitin hänen lainaamistaan kirjoista ja niiden palautuspäivämääristä.

RFID-itsepalveluhylly

RFID-palautushyllyä käytetään aineiston palautukseen. Hyllyihin on integroitu RFID antennit, mitkä tunnistavat hyllyyn palautetun aineiston. Hyllyyn asetettu aineisto palautuu kirjastojärjestelmään automaattisesti, ja on välittömästi muiden asiakkaiden lainattavissa. Tyypillisesti hylly sijoitetaan lähelle kirjaston sisäänkäyntiä, missä se on myös lainaajien helposti löydettävissä.

Palauttaminen ei vaadi asiakkaalta mitään muuta toimenpidettä kuin palautettavien aineistojen asettamisen hyllyyn. Kirjastokorttia ei ole tarvetta käyttää.

Hyllyyn palautetun aineiston hälytykset aktivoituvat automaattisesti. Mikäli palautettua ainestoa yritetään viedä lainaamatta, on aineisto edelleen aktiivinen aiheuttaen hälytyksen varkaudenestoporteissa.

Liikuteltavat, pyörillä varustetut palautushyllyt kytketään infoterminaaliin pikaliitännällä. Helppo kytkentämekanismi mahdollistaa täyden hyllyn vaihtamisen tyhjään hetkessä.

Palautushyllyyn palautetusta aineistosta jopa 30 % lainataan saman päivän aikana ilman, että henkilökunnan tarvitsee koskea siihen. Aineisto on vapaasti asiakkaiden saatavilla, vähentäen oleellisesti kirjaston henkilökunnan työmäärää. Mikäli asiakas palauttaa varatun niteen hyllyyn niin ohjelmisto ilmoittaa henkilökunnalle saapuneesta varauksesta sähköpostitse tai virkailijatyöasemalle tai tulostimelle.

Palautushyllyjä on saatavana kahta eri kokoa: kolmella tai neljällä hyllytasolla. Yksikön kapasiteetti on 3-hyllyisenä 120 nidettä ja 4-hyllyisenä 160 nidettä.

RFID palautushyllyssä on täysin muokattava LibShelf ohjelmisto- ja käyttöliittymä. Palautushyllyssä on integroitu käyttöliittymä kirjaston henkilökunnalle inventointia, statistiikkaa ja ylläpitoa varten, joka on etähallittavissa.

 

Palautushylly
RFID palautushyllyssä ei tarvitse käyttää kirjastokorttia.

Tervetuloa tapaamaan P.V. Supan edustajia!